|
| |
 |
Sijoitusnarttu Puhuripeikoilta? |
| |
Harkitset siis sijoitusnarttua, tai ihmettelet mikä se sellainen oikein on?
Sijotuslainen on tyttö, joka sulattaa sydämemme ja palaa noin kolmen vuoden vanhana synnyinkonnuilleen pukertamaan maailmaan peikkopesueen.
Käytämme kennelliiton sijoitussopimusta. Sen mukaan sijoitusnarttu tekee sijoituskättäreilleen yhden tai kaksi pentuetta – harkintamme mukaan.
Kaksi pentuetta teetämme vain silloin, jos ensimmäinen synnytys on sujunut mutkattomasti, pennut ovat terveitä ja katsomme sen aiheelliseksi.
Meillä syntyy n. 2 pentuetta vuodessa, eli kaikkia ei ole edes mahdollista pennuttaa kahta kertaa.
Pentu on kuitenkin ensisijaisesti sinun. Se on sinun koirasi, sinä sen nimeät ja kasvatat. Sijoituslainen tulee kuitenkin pari kertaa vuodessa hoitoon meille. Tämä koiran oman mukavuuden vuoksi, pennut on paljon stressittömämpää puksauttaa tuttuun ympäristöön ja tutun lauman keskellä. |

Sijoitusnartut Lilli ja Unni ottavat mittaa toisistaan. |
| |
Sijoitusnarttu valitaan jo pentuna mielekkään luonteensa ja hyvän rakenteensa vuoksi. Sijoitusnarttu on siis kirsikka kermassa, lupaus tulevasta.
Sijoitusperhe maksaa 300 euron takuumaksun pennusta, josta 150€ palautetaan ensimmäisen pentueen jälkeen, toiset 150€ toisen mahdollisen pentueen jälkeen.
Sijoitusperhe myös sitoutuu ottamaan vakuutuksen koiralleen.
Sijoitusnartun haltija, eli sinä, maksat koiran normaali eläinlääkärikäynnit ja kulut, me taas maksamme kaikki pennuttamiseen liittyvät terveystarkistukset, mahdolliset näyttelyt ja pennutusajan kulut.
Perättäisistä juoksuista sijoitusnarttua ei pennuteta, vaan nartun annetaan huilia yksi erä. Sijoitusnarttu on omistuksessamme kunnes yksi tai mahdollisesti kaksi pentuetta on saatettu maailmaan: sen jälkeen omistuksen kirjaimet siirtyvät nartun omalle isäntäväelle.
Sijoitussopimusta ei heppoisin perustein pureta, ainoastaan siinä tapauksessa, että koiraa selvästi laiminlyödään tai sen hoito ei täytä peruskriteerejä. Sijoitusnarttua ei esim. saa lihottaa pullamössökoiraksi, sillä ylipaino on selvä terveysriski sekä koiran omalle kehitykselle sekä lisää riskisynnytyksiä. Tämän pitäisi olla selvää kaikille pennunottajille. |
| |

Puhuripeikon Yukino ylpeänä abboistaan
pesän siivouksen aikana. |
Mieti siis pystytkö antamaan koirasi punkata muualla kolme kuukautta ja luotako meihin tarpeeksi antaaksesi silmänteräsi käsiimme.
Sijoitusnartun omistaminen vaatii sopeutumiskykyä ja yhteistyötä.
Vaikutamme sijoituslaisen elämään ja olemme osa sitä. Toisaalta pääset myös kokemaan oman koirasi pennut ja tiedät saavasi tukea kaikkiin mahdollisiin ongelmiin.
Emme anna koiraa sijoitukseen ennen kun olemme tutustuneet sijoitusperheeseen.
Sijoitusnartun pitää myös asua siedettävän lähellä meitä, jotta hoitoreissut onnistuvat tuskattomasti.
Jos ehdot kiinnostavat, ota yhteyttä kun aika on oikea. |
|
<<< Takaisin Kennel-sivulle.
|
|