Murkkuikä oli piinallista aikaa Pikku-Akalle. Onneksi nauru on jälleen palannut sen naamalle, eikä maailma enää vihaa Akkaa ja Akka maailmaa. Kolmen aikuisen nartun taloudessa kasvaneen Akan kuri on ollut lempeää, mutta ehdotonta. Kun Svea sitten tupsahti taloon, oli pygmipingviini riemuissaan: vihdoinkin joku, jota määräillä, pompottaa ja komentaa! Akkaraukka, ei sen iloa kauaa kestänyt. Sveafantti kasvaa kuin lumivyöry, on leikkiessään yhtä hienotunteinen kun maantiejyrä ja kaiken lisäksi Svean lempijuttu koko suuressa maailmassa on Akka. Moisen kiivaan penturakkauden lopputulokset varmaan voi arvata. Kun Svean lempi käy Akalle liian rajuksi, painelee närkästynyt Akka joko lähimmän ihmisen syliin lällättelemään mastiffimöhkäleelle tai pakoon kuistille, josta se sitten kyttää hyvää tilaisuutta päästä kiinni Svean niskaan.

Pikkuruinen pohjalaisemme on pakahduttava otus. Meillä syntynyt ja kasvanut koiramirri on korvaamaton, rutiseva sylikiemuramme. Pikku-Akkamme on sydämeltään vakavakatseinen, pieni suuri tutkija. Kiltti, mutta kipakka tyynynlisä, esittää aina yhtä auliisti vetkuttavan mustamato-tanssinsa Muskamammalta ja Pippu-tädiltä opituilla laulun lahjoilla. Akka on vertaansa vailla oleva, kerrassaan ihana, "minä täällä hei" -valioliigalainen.