Emäntäkarvakon vastuu huushollinsa pyörityksessä on vaativa: aamulla velttoilevat ihmiset on herätettävä, hätisteltävä postin hakuun ja ennen kaikkea komennettava aamiaisen valmistukseen. Omaa, karvaista akkalaumaa on pidettävä kurissa ja järjestyksessä. Umi on lapinkoira, jolla on rottweilerin ego. Pennuista kiireinen keppienkeräilijä ei ole koskaan oikein perustanut, mutta Svea-mastiffin se on hyväksynyt miltei omakseen - onhan keskenkasvuinen pyreneitten mastiffi kovapäiselle egoistille tietenkin sopivampi pentukoriste kuin myyränkokoinen lappalaisen penikka.

Rutiineja rakastava, hieman vanhoillinen kotitonttu ei siedä omien, itselleen mieluisten arkikuvioiden rikkomista. Vanha kehno loukkaantuu verisesti, jos satun sairastamaan. Se makaa marttyyrimaisena omassa ylhäisyydessään ja näyttää kiroavan minua itsekkääksi, kun olen jättänyt koko lauman hoitamisen Umiparan niskoille. Vahvaluontoisen Umin tärkein rutiini on nukkumaanmeno. Ennen yöpuulle painumistaan Umikuningatar nousee sängylle koko perheen ihasteltavaksi. Me kaikki saamme palvoa ja rapsutella Hänen Korkeuttaan, kiittää Umikuningatarta tästäkin armollisesta päivästä, jonka Hän on suopeasti kanssamme viettänyt.

Umi on ensimmäisemme - siis lähes pyhimyksen asemassa. Umissa on kaikkea mitä pyytää saattaa: älyä, rakkautta, hellyyttä - ja pohjalla aimo annos tinkimätöntä kovapäisyyttä. Umi on todellinen voimanainen ja olisi kelle tahansa loistava esikuva. Rauhallisen ja itsenäinen Umi on ihmisen paras ystävä, kaikessa aina vähän meitä viisaampi maailmanapa. Kerran ollessamme Umin kanssa lenkillä, eräs saamelainen mies pysähtyi tuijottamaan kaunista Umia ja lausui "Mistäs minä kotini tuntisin, ellen koirasta hallavasta" ja näin se vain on - Umi on ylittämätön.